Säännöt

Yhdistyksen nimi on KooKoo 99. Yhdistyksen kotipaikka on Mikkelin maalaiskunta ja sen toiminta- alueena Mikkeli ympäristöineen.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää monipuolista koiraharrastusta koirarotuun taikka lajiin katsomatta.

Päämääriään yhdistys pyrkii toteuttamaan koulutus-, kilpailu-, koe-, näyttely-, kurssitoiminnan-, sekä neuvontatyön avulla, sekä ylläpitää koirapuistoa. Yhdistys voi liittyä Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n ja sen alaisten liittojen jäseneksi. Varoja toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii toimeenpanemalla asianomaisella luvalla rahankeräyksiä, arpajaisia, voi järjestää maksullisia kilpailuja, näyttelyitä ja juhlia, ottamalla vastaan lahjoja ja testamentteja sekä harjoittamalla ravitsemusliikkeen pitoa järjestämiensä tilaisuuksien yhteydessä. Yhdistyksellä on oikeus omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. Yhdistyksen tarkoituksena ei saa olla voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannattajajäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen johtokunta.

Varsinaisilta ja kannattaja jäseniltä peritään yhdistykseen liittyessään liittymismaksu sekä vuosittainen jäsenmaksu, joiden suuruus vuosittain määrätään yhdistyksen vuosikokouksessa. Varsinainen jäsen voi liittyä ainaisjäseneksi suorittamalla ainaisjäsenmaksun, joka on 10 kertaa vuosittainen jäsenmaksu. Yhdistyksen vuosikokouksessa määritellään myös kannattajajäsenenä oleville yhteisöille ja yksityisille henkilöille jäsenmaksut vuosittain kullekin ryhmälle erikseen.

Yhdistyksen johtokunnan ehdotuksesta voidaan sen kunniajäseneksi kutsua henkilöitä, joille yhdistys tahtoo osoittaa erikoista kunnioitusta ja kiitollisuutta. Ehdotus alistetaan yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi, jolloin myönteiseen päätökseen vaaditaan 3/4 annetuista äänistä. Kunniajäsenellä on samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenillä, mutta he ovat vapaat kaikista jäsenmaksuista.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksen johtokunnan päätöksellä, jos hän jättää jäsenmaksunsa suorittamatta, jos hän muuten rikkoo yhdistyksen sääntöjä tai hyviä tapoja tai jos menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen jäsenillä on milloin tahansa oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka myös ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.

Yhdistyksen johdosta ja hallinnosta huolehtii sen lainmukaisena hallituksena johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja kuusi varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Ensimmäinen johtokunta valitaan kahdeksi vuodeksi, sen jälkeen johtokunnan toimintakausi on vuosikokousten välinen aika. Johtokunta on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja vähintään kolmen jäsenen läsnäollessa, jos kaikille jäsenille on toimitettu kirjallinen tai suullinen kutsu. Kutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja ottaa itselleen sihteerin ja rahastonhoitajan keskuudestaan tai ulkopuolelta. Yhdistyksen nimen merkitsevät puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi edellisistä yhdessä hallituksen valitseman muun toimihenkilön kanssa.

10§

Johtokunnan tehtävä on: Kutsua yhdistys kokouksiin, valmistella kokoukselle esitettävät asiat ja panna toimeen yhdistyksen päätökset. Päättää jäsenten ottamisesta ja erottamisesta, edustaa yhdistystä, tehdä sitoumuksia, kantaa ja vastata yhdistyksen puolesta. Valvoa yhdistyksen ja sen jäsenten toimintaa, pitää jäsenluetteloa, sääntöjen mukaisesti hoitaa yhdistyksen asioita ja taloutta sekä vastata yhdistyksen varojen hoidosta.

11§

Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit on jätettävä 3 viikkoa ennen vuosikokousta tilintarkastajille, joiden on palautettava ne lausuntoineen johtokunnalle viimeistään 2 viikkoa ennen vuosikokousta.

12§

Kutsu vuosikokoukseen ja ylimääräisiin kokouksiin on johtokunnan toimitettava vuosikokouksen määräämässä lehdessä tai kirjallisesti jäsenille vähintään 7 vuorokautta ennen kokousta.

13§

Yhdistyksen vuosikokous pidetään tammi-toukokuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat: Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä ääntenlaskijat. Todetaan kokouksen laillisuus. Esitetään yhdistyksen vuosi- ja tilikertomus sekä tilintarkastajien lausunto. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja. Valitaan johtokuntaan kuusi varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä. Esitetään ja hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätetään liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

14§

Kaikki asiat, joista erikseen ei ole säädetty, ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Kokouksissa jokaisella yhdistyksen varsinaisella-, ainais- ja kunniajäsenellä on yksi ääni. Kannattajajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus. Valtakirjalla äänestäminen on sallittua, jokaisella jäsenellä voi olla yksi valtakirja oman äänensä lisäksi. Jos äänet menevät tasan, ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Jos joku läsnäolevista vaatii, tulee vaalin tapahtua suljetuin lipuin.

15§

Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa toisiaan vähintään kuukauden väliajalla seuraavassa yhdistyksen kokouksessa, joista toisen tulee olla vuosikokous ja päätös tulee voimaan, jos molemmissa kokouksessa muuttamista tai purkamista on kannattanut vähintään 3/4 äänestyksessä annetuista äänistä.

16§

Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan on sen jäljelle jääneet varat käytettävä koiraharrastuksen kehittämiseen niin kuin se yhdistyksen kokous määrää, joka viimeksi päättää yhdistyksen purkamisesta.

17§

Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä. Tarpeen vaatiessa voi yhdistyksen kokous näiden sääntöjen tai yhdistyslain puitteissa vahvistaa noudatettavaksi yhdistyksen sisäistä toimintaa järjestäviä säädöksiä. KooKoo-99 on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää monipuolista koiraharrastusta koirarotuun tai lajiin katsomatta. Näitä päämääriämme pyrimme toteuttamaan koulutus-, kilpailu-, koe-, näyttely-, kurssitoiminnan-, sekä neuvontatyön avulla.